Ei lupauksia

En ole koskaan tehnyt uuden vuoden lupauksia. Joka vuosi niitä kyllä mietin, mutta jokin siinä konseptissa on aina tuntunut häiritsevän. Tällä kertaa aloin miettimään uuden vuoden lupauksia jo hyvissä ajoin ennen joulua. Mielessäni pyöri paljon lupauksia, joita voisin tehdä helpottaakseni arkeani tai muuttaakseni huonoja tapojani. Voisin luvata yhtä ja toista, mutta seuraisiko niistä lupauksista mitään?

Aikani asiaa pohdittuani tajusin, miksi en ole halunnut koskaan tehdä lupauksia uudelle vuodelle enkä halunnut nytkään. Mieleeni nousi sanonta: ”lupaukset on tehty rikottaviksi”. Ja näinhän uuden vuoden lupauksiin usein suhtaudutaan; luvataan nyt mitä luvataan, ei ne lupaukset kuitenkaan pidä. Niin, en ole halunnut tehdä lupauksia, joita ei ole edes tarkoitus pitää. Asia kuitenkin vaivasi minua koko joulukuun. Jotenkin minulla oli tunne, että halusin asettaa itselleni tiettyjä tavoitteita tulevalle vuodelle. Halusin asettaa tavoitteita, koska halusin tiettyjen asioiden muuttuvan tai lisääntyvän elämässäni. Ja jos vuosi 2017 jotakin minulle opetti, niin sen, että muutosta ei tapahdu, jos ei itse ole valmis tekemään töitä sen eteen tai ei ole itse valmis muuttumaan.

Niinpä lupausten sijaan päätinkin tehdä uuden vuoden päätöksiä. Eikö kuulostakin heti paljon paremmalta? Teen päätöksen. Siinä ei ole varaa jossitteluihin tai perumisiin, varsinkaan, kun olen sen verran jääräpäinen luonteeltani, että kun jotain päätän, niin sitten se asia on niin, piste. Ja niin tänä vuonna, ensimmäistä kertaa elämässäni teen uuden vuoden lupauksia, paitsi etten tee, koska teen lupausten sijaan päätöksiä. Tahdon nyt jakaa nämä päätökset teidän kanssa, koska julkisia päätöksiä en varsinkaan ala perumaan. Joten tässä ne nyt ovat, pitkän itsetutkiskelun tuloksena, päätökset, jotka helpottavat meidän perheen arkea ja lisäävät onnellisuutta vuonna 2018:

1. Otan päivittäin hetken itselleni joogamatolla. Haluan saada taas kiinni säännöllisestä joogaharjoituksesta, koska tiedän sen tekevän niin hyvää omalle hyvinvoinnilleni, niin henkiselle kuin fyysisellekin. Hetki voi olla 10 minuuttia tai se voi olla tunnin, päivästä riippuen, mutta pidän kiinni siitä, että se on JOKAPÄIVÄINEN.

2. Opettelen olemaan avoimempi, näyttämään ja kertomaan enemmän tunteitani. Tässä minulla on suuri haaste. Sulkeudun helposti omiin maailmoihini kelaamaan ajatuksiani ja tunteitani, varsinkin jos joku on loukannut minua tai luulen jonkun ajattelevan negatiivisesti minusta. Tahdon kuitenkin opetella pois tuosta tavasta, koska uskon, että useinkaan kyse ei edes ole siitä, että joku olisi tieten tahtoen halunnut loukata tai ajattelisi minusta jotakin huonoa. Uskon, että monesti kyseessä on oma virheellinen tulkintani, jota sitten jään pyörittelemään ajatuksissani. Ja mikä energiasyöppö ja negatiivisuuden lähde tämä tapa onkaan!

3. Lasken aina kymmeneen kun pinna kiristyy :D Tietyissä asioissa pinnani on erittäin lyhyt. Olen useammin kuin kerran hermostunut lapsilleni jostain mitättömästä asiasta liian nopeasti ja tuntenut huonoa omaatuntoa siitä jälkeenpäin. Siksipä päätänkin nyt, että kun pinna kiristyy, hengitän syvään ja lasken kymmeneen. Toivon sen antavan hermoilleni hetken hengähdystauon ja näin vähentävän niitä kertoja, kun huudamme kaikki päät punaisena puolipukeisena hikipäässä eteisessä, koska 10 minuuttia sitten olisi pitänyt olla jo menossa.

4. Otan vihdoin asiakseni järkeistää meidän ruokahuoltoa ja kaupassa ravaamista. Lisää suunnitelmallisuutta, vähemmän kaupassakäyntikertoja. Uskon tämän säästävän sekä aikaa että rahaa ja lisäksi niitä minun kilahtelevia hermojani. Tähän päätökseen sitä paitsi on apuja tiedossa. Elli on luvannut jakaa parhaat vinkkinsä tämän asian tiimoilta kanssamme.

Siinä ne nyt sitten on. Minun päätökset vuodelle 2018. Olen itseasiassa aika innoissani näistä. Ei lupauksia vaan päätöksiä. Entä sinä, teitkö sinä tänä vuonna lupauksia tai päätöksiä? Minkälaisia? Ja jos et tehnyt, niin vielä ehtii!

-Outi