maanantai 22. tammikuuta 2018

Rotia ruokaralliin!

Toivottavasti viime postaukseni inspiroi sinua kurkkaamaan kuitteihisi. Jos et sitä vielä kuitenkaan tehnyt, niin ei hätää, aikaa on! Tärkeintä, että joitakin ajatuksia heräsi ja voit palata aiheeseen, kun sen aika on, jos vielä näin ei ollut. 😊 Outi toivoi aiemmassa postauksessaan, että kirjoittaisin ruokakaupassa käymisestä, tai siis enemmänkin siitä, miten siellä ravaamisen saisi suitsittua. Haluan jakaa oman ruokakauppafilosofiani ehdottomasti teidän kanssanne, koska kun taloudesta innostuin ja tajusin, miten tässä kohtaa voi säästää, onnistuin hetken tekemään kaupassa käymisen jättämisestä suoranaista taidetta :D

Eli jos innostuit menojen seurannasta, tulet huomaamaan, että ruokaostokset ovat aivan järkyttävän suuri menoerä kuussa. Meidän taloudessa (4 henkilöä) se on joinain kuukausina suurin yksittäinen menoerä! Siis ruoka! HUHHUH! Parhaimmillaan jäädään alle 500€/kk ja pahimmillaan, kun sattuu kuukaudelle joitakin juhlapyhiä mennään yli 700€/kk. Tämä on syy miksi ainakin kaupassakäyntiin kannattaa kiinnittää huomiota ja takaan, että muutamalla yksinkertaisella kikalla saat tätä jäätävää menoerää kuussa pienennettyä ilman, että laadusta tarvitsee tuhottomasti tinkiä.



Mitä ne kikat sitten ovat? Pieni alustus ennen kuin kerron. Olen tässä oman matkani aikana huomannut, että usein toiminta, jolla saadaan tuloksia aikaan, on hyvin yksinkertaista. Ja koska se on yksinkertaista, voi olla vaikea uskoa, että jollain niin yksinkertaisella voi olla mitään vaikutusta. Tai ainakin minun on ollut vaikea uskoa. Mutta niin vaan kun sitä alkaa jotain pientäkin tekemään, jossain vaiheessa tulokset puhuvat puolestaan. Mutta nyt asian ytimeen! Kaksi tapaa, joista olen itse kokenut eniten hyötyä tässä lapsiperheen loputtomassa kaupparallissa ovat ehdottomasti kauppalista ja ruokien suunnittelu. Kuulostaa yksinkertaiselle, ja sitä se todellakin onkin, mutta teetkö sinä niin? En minä ainakaan ennen tehnyt. Tai ehkä kauppalistan, mutta siihen se suunnitelmallisuus sitten jäikin.

Eli lähdetään siitä liikkeelle, että yritetään suunnitella koko viikon ruokatarpeet kerralla. Oikein säilytettynä useimmat ruoka-aineet säilyvät viikon oikein hyvin ja pidempäänkin. Itse tungen lähes kaiken mahdollisen joko jääkaappiin tai pakastimeen. Tuntuu, että kasvikset nahistuvat hyvin äkkiä huoneenlämmössä, mutta jääkaapin hevilaatikossa säilyvät suunnilleen isältä pojalle. Lisäksi tässä matkan varrella on oppinut, että pakastaa voi lähes mitä vaan, jos ei jääkaappisäilytys enää takaa tuotteelle riittävästi elinpäiviä. Jos päiväys paukkuu yli, mutta tuote läpäisee vielä kriittisen haju- ja makutestin, olen kyllä itse rohkeasti ruuanlaitossa käyttänyt. Mutta tällaiset testit ja ruokien käyttäminen tietenkin jokaisen omalla vastuulla.

Mitä sinne kaappiin sitten ostetaan ja kuinka paljon? Tietenkin perus leivät, maidot, voit sun muut, ja näitä tietysti yritetään ostaa sellainen määrä, että riittävät viikoksi. Tiedät varmasti itsekin, kun leipä loppuu ja vain sitä lähdet kaupasta ostamaan, niin matkaan tarttuu helposti kaikkea muuta ”tarpeellista” mukaan ja sehän vesittää tätä meidän taloustyötä, eikös vain?

Lisäksi on aivan mielettömän hyödyllistä suunnitella viikon ruokalista etukäteen ja KIRJOITTAA nämä johonkin ylös. Ehkä sinullekin on saattanut joskus käydä niin, että olet katsonut jonkun kivan reseptin netistä, ostanut tarpeet kyseiseen ruokaan, mutta myöhemmin et ole muistanutkaan koko reseptiä ja pahimmillaan nämä hieman erikoisemmat ruoka-aineet onkin ehtinyt mennä kaapissa vanhaksi (pakastinkaan ei pelastanut). Lisäksi ruokien suunnittelu helpottaa arkea aika paljonkin, kun ei tarvitse työpäivän jälkeen alkaa miettimään, että mitä tänään syötäisiin. Itse suosin ruokia, joita voi tehdä suuremman satsin ja syödä pari päivää, joten suunnittelen yleensä kolme tai neljä ruokalajia viikolle. Ensin valmistan ruuat, joiden aineet säilyvät huonommin ja loppuviikosta sitten sellaiset ruokalajit, joiden pääraaka-aineet ovat joko pakastin tai kuiva-ainekaappi säilytyksessä. Hyvällä suunnittelulla vähenee myös ruokahävikki ja sekä ympäristö että lompakko kiittävät.


Hyvästäkään ruoka-aineiden suunnittelusta ei ole juurikaan hyötyä, jos suunnitelma on vain oman pään sisällä ja seuranasi kauppaostoksilla on pari leikki-ikäistä lasta. Päänsisäinen kauppalista muuttuu hyvin äkkiä selvitymissuunnitelmaksi ja mukaan tarttuu taas jotain ihan muuta kuin mitä olit suunnitellut ostavasi. Perinteinen kauppalista on saanut uuden elämän puhelinsovellusten myötä ja itsekin sellaista sovellusta käytän (itselläni käytössä super simple shopping list ja olen tästä tykännyt). Paperiveriossakaan ei ole mitään vikaa, se ei vaan ole ehkä juuri silloin lähellä, kun muistat jonkun asian mikä kaupasta pitää ostaa, ja lisäksi se unohtuu aika paljon helpommin kotiin kuin puhelin.

Mikäli kaupassa käy vain kerran viikossa, luonnollisestikin tulee suosittua hieman isompia marketteja, joiden hintataso on pieniä tutkitusti alhaisempi – siis selvää säästöä. Mitään tässä mainostamatta, mutta Prisma ja Lidl olleet oman kokemuksen mukaan edullisimpia. Lisäksi heräteostosten määrä vähenee, ihan vaan sen takia että kauppakäynnit harvenevat, mutta myös sen takia, että kun ne Prisman valtavat ostoskärryt on saanut täyteen ihan normiruuista, kynnys heittää niihin täysiin kärryihin jotakin ylimääräistä kasvaa. Ja vielä yksi mega tärkeä pointti: ei nälkäisenä ruokaostoksille -siinä ei parempikaan suunitelma pelasta!

Silläkin on aika lailla merkitystä kauppalaskun kokoon, mitä tuotteita sieltä kaupasta tuppaa ostamaan. Mitä valmiimpi tuote, yleensä sitä kalliimpi. Eli säästöä tulee mitä enemmän jaksat tehdä itse. Mutta toisaalta aika on rahaa, ja silloin kun aika on kortilla, on sitä ehkä valmis maksamaan valmiimmista tuotteista. Mutta ehkä tämä vaatii kokonaan oman kirjoituksensa? 😊

Mikäli kaipaat vinkkejä ruokasuunnitteluun, niin meillä on ajatuksena alkaa julkaisemaan reseptejä  ”arjen varmat nakit" -osiossa. Tulemme sinne Hannan ja Outin kanssa kasaamaan reseptejä, jotka ovat terveellisiä, kasvispainotteisia, suhteellisen edullisia sekä ne maistuvat ainakin meidän omille lapsille. Näillä kriteereillä tämä osio ei tule ainakaan pursuamaan reseptejä, mutta valikoituupahan reseptit sinne tarkasti :D  

Jos sulla on jotain näppäriä vinkkejä ruuhkavuosien ruokaralliin tai haluat jakaa omat fiiliksesi/lukusi kyseisestä aiheesta niin kommentoi ihmeessä alle :)

Ihanaa viikkoa ja toivottavasti näillä vinkeillä sinun kaupparallisi olisi tällä viikolla tavanomaista lyhyempi! <3


T. Elli 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti