ALOITA!

Innostuin joogasta reilu 6 vuotta sitten ollessani ensimmäisen kerran raskaana. Keskityin pitkään ainostaan mielen rentouttamiseen rauhallisilla harjoituksilla, ja fyysisyyttä olen tuonut enemmän harjoituksiin vasta reilu vuosi sitten. Silloin alkoivat esimerkiksi epätoivoiset seinää vasten tehtävät päälläseisomisharjoitukset oppien pikkuhiljaa yhden asian kerrallaan. Olen jakanut joogajuttujani omaan instagramiini, ja lähiaikoina olen saanut palautetta ihmisiltä siitä, kuinka hekin haluaisivat opetella esimerkiksi päälläseisontaa, mutta koska eivät ole luonnostaan liikunnallisia, notkeita eivätkä omista edes mitään asiaan kuuluvia varusteita, on kaikki haaveet tästä jäänyt unholaan.

Siitä inspiroituneena syntyikin tämä teksti.

Ensinnäkin, en minäkään ole. Todellakaan! Ei kukaan ole. Kaikki mitä osaat nyt tehdä ja kaikki mitä tulet oppimaan, on pienistä askeleista ja innostuksesta aloitettua, asia kerrallaan opittua. Kukaan meistä ei ole valmis taulu jolla on tietyt taidot ja ominaisuudet, eikä niitä voisi muuttaa tai kehittää. Kun uuden asian edessä haukataan heti alkuun liian suuri pala tai asetetaan itselleen liian suuret odotukset, koemme usein epäonnistumisen tunteita, vaikka emme ole edes kunnolla aloittaneet.

Enkä puhu nyt vain joogasta, vaan kaikesta mitä mietit, että haluaisit tehdä mutta jätät syystä tai toisesta aloittamatta. On kyse sitten liikunnan aloittamisesta, jostakin luovasta, uudesta urasta tai parisuhteesta, vaikean keskustelun avaamisesta tai vaikkapa terveellisemmästä ruokavaliosta. Kaikki nämä asiat voivat tuntua todella vaikeilta, koska kuten nämä edellä mainitut niin kaikki muukin uuden aloittaminen vaatii yleensä jonkinlaista muutosta rutiiniin. Ne voivat aluksi tuntua epämiellyttävältä ja tuovat epävarmuuksiamme esiin, mutta totuus on, ettemme ikinä elämässä tekisi mitään uutta jos odottaisimme aina sitä oikeaa hetkeä, sitä että meillä olisi aina se hyvä fiilis tekemiseen. Koska kuten tiedämme, ihmismieli ei vain toimi niin.

💓 Jos olet huonossa kunnossa ja haluat aloittaa esimerkiksi lenkkeilyn, ALOITA! Pieni matka kerrallaan, ilman typeriä paineita siitä paljon ajattelet, että sinun pitäisi jaksaa. Jaksat sen mitä jaksat ja se on juuri täydellinen määrä. Hengästyt ja hikoilet. Sinä aloitit! 

💓 Terveellisen ruokavalion opettelu ei tapahdu taikaiskusta. Älä yritä muuttaa kaikkea kerralla. Miksi haluat syödä paremmin? Siksi että voisit paremmin vai siksi että näytät paremmalta? Löydä ruokavalioosi asioita jotka saavat sinulle hyvän olon myös maun puolesta. Pieni muutos kerrallaan kieltämättä itseltäsi kaikkea!

💓 Tiedät, että haluamallasi uralla tarvii tietynlaisia taitoja ja ominaisuuksia. Sen sijaan että ajattelisit ettei sinulla ole niitä, mitä jos alkaisitkin opettelemaan tai vahvistamaan niitä? Miksi ei sinä?!

💓 Sen sijaan että eläisit omien ajatuksien kanssa pääsi sisällä, uskalla sanoa vaikka yksi sana avataksesi epämiellyttävä keskustelu. Huomaat ettei se olekaan niin pelottavaa mitä olit ajatellut. Mikään asia, joka vaivaa mielenrauhaasi ei ole turhaan ääneen lausuttu. Erityisen tärkeä lause minulle, joka helposti panttaan ajatuksia itselläni.

💓 Et OIKEASTI tarvitse parhaimpia joogahousuja, salihousuja, juoksuhousuja aloittaaksesi mitään harrastusta. Vaatekaappisi sisältö eikä tilisi saldo vaikuta siihen ettet voisi alkaa pitää itsestäsi parempaa huolta.

💓 Ole armollinen itsellesi. Muista, että meillä kaikilla on epävarmuuksia, kaikki me aloitamme siitä missä olemme ja niillä ominaisuuksilla joita meillä on. Ja mikä tärkeintä; ympäröi itsesi ihmisillä jotka kannustavat sinua ja haluavat sinun onnistuvan.

Mitä jos epäröinnin sijaan yritäkin miettiä, että mitä kaikkea siistiä uuden aloittaminen voisi elämääsi tuoda? Hyvää oloa, jaksamista, itsensä ylittämistä, uusia upeita ihmisiä ehkäpä? Varmasti joskus myös huonojakin fiiliksiä, mutta ainut asia josta olen 100 % varma on, että epäonnistut aivan varmasti vain silloin kun et edes aloita. 

"Start where you are, use what you have. Do what you can"

Rohkeutta,
Hanna

Läsnä, tässä ja nyt.

Läsnä olemisesta on tullut tämän päivän muotisana, ja täytyy myöntää, että kyllä se itsellä usein särähtää korvaan. Sitä toitotetaan kaikkialla. Niin kauan kuin sen ymmärtää, muttei oikeasti ymmärrä, se oikeastaan vaan ärsyttää. Huono omatunto kalvaa, koska ikinä ei osaa olla tarpeeksi läsnä, läsnäoloon pitäisi jatkuvasti keskittyä, koska jos et ole läsnä, menetät tämän kallisarvoisen hetken ja niin edelleen. Tällainenhan käy helposti vain ahdistamaan. On tuhansia työkaluja keskittää mieli tähän hetkeen. Mutta mitä hyötyä on työkaluista, jos ei täysin ”ymmärrä”, että mitä niillä oikeasti yritetään saavuttaa? Omat meditaatioharjoitukset ovat olleetkin usein pinnallista mielen pakottamista tähän hetkeen. Usein en ole nähnyt koko kuvaa ja on ollut loppujen lopuksi helpompi uppoutua oman mielen loputtomaan menneen ja tulevan vatvomiseen.

Viime aikoina olen pitkästä aikaa syventynyt hieman hengellisempään kirjallisuuteen ja se on ollutkin hyvä tapa miettiä asioita hieman syvällisemmin, miettiä omaa elämän suuntaa ja omia tavoitteita. Olen kiitollinen, että viimein käteeni on sattunut sellainen kirja, joka konkretisoi työkalujen tarkoituksen. Palaset ovat loksahdelleet kohdalleen ja ymmärrys muuttunut aidoksi ymmärrykseksi, jota on vaikea selittää. Se on kuin vitsi, jolle oikeasti naurat.

Kun ihan oikeasti konkreettisesti tajuaa sen, että kaikki tällä planeetalla häviää, muuttuu ja uudistuu, niin me ihmiset, eläimet kuin luontokin, häviää jatkuva pelko. Kun kerta mikään ei ole pysyvää, miksi siihen takertua.  Hyväksymällä tämän häviää menettämisen pelko ja tilalle tulee kunnioitus ja kiitollisuus tätä hetkeä kohtaan. Sellainen aito kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että on saanut nauttia juuri siitä hetkestä, ja kun se on ohi, siitä osaa päästää irti. Ymmärtämällä ja kunnioittamalla tämän hetken katoavaisuutta, häviää kiire, jatkuva kaiken paremman tavoitteleminen.

Sillä, onko mikään tavoite toteutuessaan antanut sinulle rauhaa ja pysyvää tyytyväisyyttä/onnea/iloa? Siinä hetkessä, kun tavoite on täyttynyt, on se varmasti tuntunut hyvältä, mutta heräätkö joka aamu miettien, että onneksi se ja se ja se asia on tapahtunut, jotta nyt voin olla tässä. Ja en tarkoita nyt yleistä kiitollisuutta, vaan sitä, että konkreettisesti saavutetut tavoitteet antaisivat sinulle pysyvän onnellisuuden. Näin harvoin on, ja tulee uusia tavoitteita, jotka antavat toteutuessaan hetken onnen, kun taas sen jälkeen on ”tyhjä olo”. Se on sama kuin koira jahtaisi omaa häntäänsä. Ja sitä se omakin elämä usein on. Monesti olen luullut lopettavani hännän jahtaamisen, mutta viime aikojen pohdinnat ovat tuoneet omaan tietoisuuteen monta elämän osa-aluetta, jossa on ollut tiedostamattani kunnon jahti päällä.

Kaikki on siis katoavaa ja tämän takia onneaan ei kannata minkään ulkopuolisen asian varaan rakentaa. Rauha pitäisi löytyä jostain syvältä sisimmästä. Sellainen rauha, joka ei horju, vaikka mitä ulkopuolella, "muotojen maailmassa" tapahtuisi. Kun tämän ymmärtää, loppuu parempien tilanteiden ja asioiden jatkuva tavoittelu ja syntyy syvä kunnioitus tätä hetkeä kohtaan.

Ymmärtämällä läsnäolon voiman tästä hetkestä ja tilanteesta tulee juuri se hetki, jota haluaa tavoitella.

Lapsilla on taito olla juuri tässä ja nyt <3

On ihan mieletön tunne, kun oikeasti ymmärtää, että päästämällä irti omasta jatkuvasta ajattelusta, päästämällä irti menneistä, päästämällä irti tulevaisuuden tavoittelusta, näkee kirkkaammin, tuntee tämän hetken voimakkaammin ja kunnioittaa sitä mitä on. Aiemmin ajattelin, että elämällä hetkessä, syntyy joko lähes tunteeton tila, jossa millään ei ole mitään väliä tai sitten ei saa mitään aikaiseksi, kun jokaista puuta jää ihmettelemään kuin suurtakin elämän ihmettä. Nyt ymmärrän paremmin. Elämästä tulee selkeämpää. Tavoitteet vievät sinua eteenpäin, mutta ne ovat vain opaskylttejä, ei itse tarkoitus. Menneisyys toimii opettajana, mutta vain hetkittäin ja sitten siitä päästetään irti. Oma mieli on se työkalu, jota hallitessa elämästä häviää turha draama, pelko, epäselvyys ja turhautuneisuus. Edelleen on tunteita laidasta laitaan, mutta ne eivät enää tempaise mukaansa. Miksi sitä eläisi elämäänsä joko tavoitellen koko ajan parempaa tai peläten menettämällä paremman, kun voi hyväksyä sen mitä on ja nauttia siitä?

Usein oleminen tässä hetkessä unohtuu arjen kiireessä. Monesti se unohtuu allekirjoittaneelta ihan päivittäin. Ja vaikka askeleita ottaa "oikeaan suuntaan", kyllä elämä osaa sellaisia tapahtumia järjestää, jotka sitten paljastavat kuinka vakaalla pohjalla se oma läsnäolo on. Nyt ymmärrän, miksi on niin tärkeää hetkessä elämisestä vähän väliä muistuttaa, eikä se enää ärsytä. Ympäröidään siis itsemme sellaisille ihmisillä ja asioilla, jotka saavat meidät nauttimaan juuri tästä hetkestä tai ainakin nautitaan matkasta hankkiessamme niitä elämäämme. <3

T. Elli