Pitkästä aikaa kirjoituspuuhissa. Tosiaan aika kiireinen
kevät takana niin opiskelujen kuin muunkin elämän osalta, joten aika on ollut kortilla
(ehkä vähän myös jaksaminenkin :D). Viime vuosina on tullut käytettyä paljon
aikaa omien unelmien ja haaveiden pohtimiseen, sekä tietysti siihen, miten ne
voisivat toteutua. Viime syksynä aloitin liiketalouden opiskelun, jotta
haaveeni henkilöstöhallintoon työllistymisestä voisi toteutua. Tarkoitus olisi
saada tradenomin paperit 2,5 vuodessa, mikä on tarkoittanut aika huimaakin
opiskelutahtia tässä keväällä kesälle jatkaen. Kirkas tavoite ja mielenkiintoinen
aihe on kuitenkin tsempannut jaksamaan.![]() |
| Kukkapenkki projekti. |
Toinen pitkäaikainen haave, rakkaan talomme kunnostaminen
jatkuu sekin tänä keväänä/kesänä salaojaremontin muodossa, mikä on tarkoittanut
pihan siivoamista, kukkapenkkien terassien ym. siirtelyä pitkin pihaa. Oma
hommansa siinäkin, vaikkakin äärettömän palkitsevaa työtä, koska mikäs sen
terapeuttisempaa kuin puutarhanhoito. Oman lisämausteen arkeen on tuonut
autottomuus, kun Renaultin sähkötekniikka ei kestänyt teetä lukkopesässä. Onneksi on ollut mahtavat ilmat pyöräillä <3
Palaten vielä opiskeluihini, pitkäaikaisena haaveena minulla
on ollut vaihto-opiskelu ulkomailla. Melkein lähdinkin vaihtoon aikoinaan terveydenhoitajaksi
opiskellessani, mutta esikoinen ilmoitti tuolloin tulostaan ja vaihtoon ei tietenkään
tullut lähdettyä. Nyt on hahmottunut, että uusi tilaisuus olisi tarjoutumassa
ensi keväänä, ja kovasti ollaan perheen kanssa sitä nyt tässä muiden kiireiden
ohella suunniteltu ja siitä unelmoitu. Lähdettäisiin siis koko perhe ja
kohteena olisi Kaakkois-Aasia; Thaimaa tai Indonesia. Malesiaan oltiin alun perin menossa,
mutta viisumipoliitikan vuoksi perheen oleilu maassa opiskelujeni ajan ei ole mahdollista.
![]() |
| Toistaiseksi tällaiset fiilitelykuvat on kaivettava kuvapankista. |
Kesäkurssien tahti tässä toukokuun aikana onneksi rauhoittuu
ja ehkä me kesän aikana saadaan salaojaputket paikalleen niin arki ainakin hetkeksi
taas normalisoituu. Olisi ihan super- mahtavaa kuulla, jos sulla on kokemuksia
opiskelijavaihdosta perheen kanssa tai kokemuksia Kaakkois-Aasian maista sekä kaikki vinkit käytännön järjestelyistä niin rokotuksista kuin viisumeistakin otetaan mielellään vastaan. Kommentoi alle <3
T. Elli
ps. Juuri kotiuduttu Taitavaksi rahan kanssa -valmennuksesta ja pää täynnä inspistä katsahtaa omia taloudenhoidon rutiineja! Kirjottelen sitten myöhemmin minkälaista hyötyä koulutuksesta oli 😉




















