En ole koskaan ollut mikään himoliikkuja. Toki olen aina
jonkin verran harrastanut jotakin liikuntaa. Lapsena tuli kokeiltua jos
jonkinlaisia lajeja; lentopallo, pesäpallo, ringette…Teinivuosina en tainnut
harrastaa varsinaisesti mitään lajia. Liikunnan harrastaminen tapahtui silloin
pääasiassa koulun liikuntatunneilla. Laskettelua olen kyllä talvisin
harrastanut ihan lapsesta asti ja se on lajina kulkenut sitkeästi mukana läpi
teinivuosien tähän päivään asti. Aikuisiällä olen löytänyt astangajoogan ja joogaharjoitus on
ollut läsnä elämässäni säännöllisen epäsäännöllisesti jo kymmenisen vuotta. Se
onkin ainut liikuntaharrastus, jota olen jaksanut pidempään (vaikka minulle
jooga ei ole pelkästään liikuntaharrastus vaan siihen sisältyy niin paljon
muutakin kuin pelkkä fyysinen puoli ja siinä ehkä onkin sen taika). Muuta
liikuntaharrastusta minulla ei varsinaisesti ole ollut. Vaikka olen kokeillut
kaikenlaista: erilaisia joukkuepelejä, ryhmäliikuntatunteja, balettia,
pilatesta, kuntosalia… en vain koskaan löytänyt sellaista lajia josta jaksaisin
innostua pidemmän päälle.
En, kunnes ihan viime vuosina jokin minussa muuttui. Olen
yrittänyt miettiä mistä muutos ja uudenlainen innostus liikkumiseen syntyi ja
olen tullut siihen tulokseen, että se oli monen asian summa. Luulen, että
alkusysäys tapahtui, kun ylitin maagisen kolmenkympin rajan. Vaikka en ole
koskaan kärsinyt mistään ikäkriiseistä, luulen, että jotenkin alitajuisesti
työstin ajatusta siitä, että jos en ala pitämään itsestäni parempaa huolta,
alkaa alamäki häämöttää. Toisena potkuna takapuolelle on toiminut
liikuntapainotteiset geronomiopintoni. On ollut jäätävää tajuta se tosiasia, kuinka
monet sairaudet ja vanhuuden vaivat olisi ehkäistävissä riittävällä liikunnalla
ja kuinka tärkeää liikkuminen nyt on kahdeksankymppisen minäni toimintakyvylle.
Tiedätkö muuten mitkä ovat suomalaisten terveysliikuntasuositukset? Entä
toteutuuko ne sinulla? Minä en kaksi vuotta sitten vielä tiennyt, eikä ne
todellakaan silloin toteutunut minun kohdallani.
Kolmantena kuin tilauksesta tarpeeseeni lisätä liikuntaa
elämässäni, minua houkuteltiin mukaan pelaamaan sählyä. Sähly lajina ei ole
koskaan liiemmälti houkutellut minua enkä ole pitänyt itseäni tarpeeksi
kilpailunhenkisenä joukkuepeleihin. Joku tuossa eteeni tuodussa tarjouksessa
kuitenkin houkutteli ja päätin lähteä kokeilemaan, vaikka päähäni nousikin
kauhukuvia siitä, kuinka oksentaisin pää punaisena kentän laidalla ensimmäisen
viiden minuutin jälkeen. Ensimmäisistä treeneistä on nyt noin yhdeksän
kuukautta ja nyt voin sanoa, että olen löytänyt lajini. Vai sanoisinko, että
olen löytänyt sen porukan, jonka takia ei tulisi mielenkään jättää treenejä
väliin. Ehkä kumpaakin, uskon kuitenkin, että jälkimmäisellä on ollut ihan
valtavan suuri vaikutus siihen, että jaksan innostua sählytreeneistä viikosta
toiseen, niinkin paljon, että yhdestä treenikerrasta viikossa on tullut kaksi
treenikertaa viikossa.
En jättäisi liikuntaa pois elämästäni enää mistään hinnasta.
En vieläkään pidä itseäni minään himoliikkujana mutta liikunta on tuonut niin
paljon hyvää oloa ja lisää energiaa elämääni, että on vaikea kuvitella
palaavani entiseen. Sählyn lisäksi joogaan säännöllisesti ja yritän tehdä myös
lihaskuntoharjoittelua (vaikka lihaskuntotreeni onkin aika tylsää tehdä yksin
mutta se on sitäkin tärkeämpää). En pelkästään kuitenkaan liiku itseni takia.
Tahdon olla myös hyvänä esimerkkinä lapsilleni ja toivon, että he löytävät
lajinsa ja porukkansa paljon aiemmin kuin minä.
Summa summarum, neljä oivallusta joita olen liikunnasta parin
viime vuoden aikana tehnyt:
Oivallus 1: Sillä kuinka paljon liikut nyt, on ihan valtavan
suuri merkitys sille, kuinka voit kymmenen tai kolmenkymmenen vuoden päästä.
Oivallus 2: Hanki oma porukka sillä et vain yksinkertaisesti
halua jättää yhtään treenikertaa väliin, koska sen lisäksi kuinka hyvä olon
saat siitä, kun juokset itsesi kentällä uuvuksiin, saat tuplaten paremman olon
siitä porukasta ympärilläsi, joka saa sinut nauramaan viikosta toiseen,
tsemppaa ja kannustaa vaikka et tekisi yhtään maalia tai syöttösi lentelisivät
minne sattuu.
Oivallus 3: Yksikään ihminen ei ole koskaan katunut sitä,
että lähti treeneihin tai liikkumaan sen sijaan, että olisi jäänyt
kotisohvalle. Ihan tosi. Vai oletko jonkun kuullut sanovan: kyllä harmittaa,
kun lähdin treeneihin?
Oivallus 4: Tämä oivallus helpottaa liikunnan harrastamista
huomattavasti. Sinun ei välttämättä tarvitse lähteä kotoasi minnekään
harrastaaksesi liikuntaa, esim. lihaskuntoa pystyy helposti treenaamaan
kotonakin (jos sinulla on pieniä lapsia, et tarvitse erikseen edes mitään painoja:
lapset toimivat tarvittaessa kätevinä painoina).
Olisi kiva kuulla mistä sinä olet löytänyt liikunnan ilon?
Onko se jokin tietty laji vai oletko kenties löytänyt porukkasi? Vai onko innostus
lähtenyt jostain muusta?
-Outi
P.S. Sählyn myötä olen saanut elämääni myös toisen ihan
mahtavan jutun. Tämän blogin nimittäin. Vaikka meitä kolmea yhdistää moni
muukin asia, ilman sählyä tuskin Ellin kanssa olisimme koskaan törmänneet toisiimme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti