Hyvää syntymäpäivää!

Täytin viime viikolla 35 vuotta. Jonkun mielestä se voi olla paljon. Minusta kuitenkin tuntuu, että se ei ole vielä mitään. En ole oikeastaan koskaan erityisesti kriiseillyt iästäni. Tietenkin joskus teininä sitä toivoi, että olisi aikuisiässä jo ja nyt ”aikuisena” olen joskus salaa mielessä toivonut, että voisi hetken elää huoletonta nuoruutta ilman kaiken maailman velvollisuuksia ja vastuita. Mutta en oikeasti ole kuitenkaan halunnut olla minkään muun ikäinen kuin olen. Ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmalta nykyhetki tuntuu.

35 vuotta. Olen ehtinyt kokea paljon ja tehdä kaikenlaista näiden vuosien aikana. Silti minusta tuntuu, että elämässä on vielä paljon paljon koettavaa ja tehtävää. En missään tapauksessa pidä itseäni vanhana tai ajattele, että elämän parhaat vuodet olisi eletty. Pikemminkin päinvastoin; vuosi vuodelta elämä tuntuu paremmalta, ihan kuin pikkuhiljaa oppisin elämään ja olemaan tasapainossa itseni ja ympäröivän maailman kanssa. Eletyt vuodet ovat opettaneet olemaan armollinen itselleni, antamaan anteeksi, luovuttamaan kun on sen aika, taistelemaan sen puolesta mikä on tärkeää, hyväksymään elämän sellaisena kuin se on ylä- ja alamäkineen sekä sen, että joka päivä voi oppia jotain uutta. Sitä luulee tietävänsä paljonkin, kunnes tajuaa, että ei oikeasti tiedä vielä mitään. Ja tämä on ehkä kaikkein hienointa elämässä. Se, että jokainen päivä on uusi mahdollisuus oppia olemaan ja elämään paremmin.

Olen viime aikoina pohtinut paljon elämän yllätyksellisyyttä ja sitä, miten meistä kukaan ei tiedä huomisesta; mitä se tuo tullessaan tai onko sitä edes. Jos saisin toteuttaa yhden toiveen, toivoisin, että ihmiset muistaisivat elää tässä hetkessä, muistaisivat rakastaa ja halata lähimmäisiään, eivät epäröisi toteuttaa unelmiaan, tarttuisivat elämän tarjoamiin mahdollisuuksiin peloista huolimatta, eläisivät niin kuin itse haluavat sen sijaan, että eläisivät niin kuin ”kuuluu” elää, uskaltaisivat olla omia itsejään ja rakastaisivat elämää ja toisiaan. Helppoa se ei ole, mutta sitäkin tärkeämpää, sillä muuta meillä ei ole kuin tämä hetki. Ei, vaikka kuinka suunnittelisimme huomista tai odottaisimme oikeaa hetkeä. Elämä on tässä ja nyt.

Yhden asian päätin tänä vuonna. Aion jatkossa juhlia syntymäpäiviä enemmän. Jostain syystä syntymäpäivien juhlinta monesti loppuu viimeistään siellä kahdenkympin tienoilla. Tai ainakaan sen jälkeen ei enää juhlita kuin pyöreitä vuosia. Pohdin tätä paljonkin menneellä viikolla enkä oikein keksinyt syytä sille. Miksi syntymäpäivät eivät olisi yhtä tärkeitä aikuisiällä? Eikö jokainen eletty vuosia, kuukausi ja päivä ole syy juhlaan? Minusta on. Ja siksipä sanon: juhlitaan ja ollaan ylpeitä elämistämme, mennään ja tehdään, ei odotella turhaan sitku-hetkeä. Ja muistetaan, että ikä voi olla tekosyy mutta este se ei ole.

-Outi