Läsnä olemisesta on tullut tämän päivän muotisana, ja täytyy
myöntää, että kyllä se itsellä usein särähtää korvaan. Sitä toitotetaan
kaikkialla. Niin kauan kuin sen ymmärtää, muttei oikeasti ymmärrä, se
oikeastaan vaan ärsyttää. Huono omatunto kalvaa, koska ikinä ei osaa olla
tarpeeksi läsnä, läsnäoloon pitäisi jatkuvasti keskittyä, koska jos et ole
läsnä, menetät tämän kallisarvoisen hetken ja niin edelleen. Tällainenhan käy
helposti vain ahdistamaan. On tuhansia työkaluja keskittää mieli tähän hetkeen.
Mutta mitä hyötyä on työkaluista, jos ei täysin ”ymmärrä”, että mitä niillä
oikeasti yritetään saavuttaa? Omat meditaatioharjoitukset ovat olleetkin usein
pinnallista mielen pakottamista tähän hetkeen. Usein en ole nähnyt koko kuvaa
ja on ollut loppujen lopuksi helpompi uppoutua oman mielen loputtomaan menneen
ja tulevan vatvomiseen.
Viime aikoina olen pitkästä aikaa syventynyt hieman
hengellisempään kirjallisuuteen ja se on ollutkin hyvä tapa miettiä asioita
hieman syvällisemmin, miettiä omaa elämän suuntaa ja omia tavoitteita. Olen
kiitollinen, että viimein käteeni on sattunut sellainen kirja, joka konkretisoi
työkalujen tarkoituksen. Palaset ovat loksahdelleet kohdalleen ja ymmärrys muuttunut
aidoksi ymmärrykseksi, jota on vaikea selittää. Se on kuin vitsi, jolle
oikeasti naurat.
Kun ihan oikeasti konkreettisesti tajuaa sen, että kaikki
tällä planeetalla häviää, muuttuu ja uudistuu, niin me ihmiset, eläimet kuin
luontokin, häviää jatkuva pelko. Kun kerta mikään ei ole pysyvää, miksi siihen
takertua. Hyväksymällä tämän häviää
menettämisen pelko ja tilalle tulee kunnioitus ja kiitollisuus tätä hetkeä
kohtaan. Sellainen aito kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että on saanut
nauttia juuri siitä hetkestä, ja kun se on ohi, siitä osaa päästää irti. Ymmärtämällä
ja kunnioittamalla tämän hetken katoavaisuutta, häviää kiire, jatkuva kaiken
paremman tavoitteleminen.
Sillä, onko mikään tavoite toteutuessaan antanut sinulle
rauhaa ja pysyvää tyytyväisyyttä/onnea/iloa? Siinä hetkessä, kun tavoite on
täyttynyt, on se varmasti tuntunut hyvältä, mutta heräätkö joka aamu miettien,
että onneksi se ja se ja se asia on tapahtunut, jotta nyt voin olla tässä. Ja
en tarkoita nyt yleistä kiitollisuutta, vaan sitä, että konkreettisesti
saavutetut tavoitteet antaisivat sinulle pysyvän onnellisuuden. Näin harvoin
on, ja tulee uusia tavoitteita, jotka antavat toteutuessaan hetken onnen, kun
taas sen jälkeen on ”tyhjä olo”. Se on sama kuin koira jahtaisi omaa häntäänsä.
Ja sitä se omakin elämä usein on. Monesti olen luullut lopettavani hännän
jahtaamisen, mutta viime aikojen pohdinnat ovat tuoneet omaan tietoisuuteen
monta elämän osa-aluetta, jossa on ollut tiedostamattani kunnon jahti päällä.
Kaikki on siis katoavaa ja tämän takia onneaan ei kannata
minkään ulkopuolisen asian varaan rakentaa. Rauha pitäisi löytyä jostain syvältä sisimmästä. Sellainen rauha, joka ei horju, vaikka mitä ulkopuolella, "muotojen maailmassa" tapahtuisi. Kun tämän ymmärtää, loppuu
parempien tilanteiden ja asioiden jatkuva tavoittelu ja syntyy syvä kunnioitus
tätä hetkeä kohtaan.
Ymmärtämällä läsnäolon voiman tästä hetkestä ja
tilanteesta tulee juuri se hetki, jota haluaa tavoitella.
 |
| Lapsilla on taito olla juuri tässä ja nyt <3 |
On ihan mieletön tunne, kun oikeasti ymmärtää, että
päästämällä irti omasta jatkuvasta ajattelusta, päästämällä irti menneistä,
päästämällä irti tulevaisuuden tavoittelusta, näkee kirkkaammin, tuntee tämän
hetken voimakkaammin ja kunnioittaa sitä mitä on. Aiemmin ajattelin, että elämällä
hetkessä, syntyy joko lähes tunteeton tila, jossa millään ei ole mitään väliä
tai sitten ei saa mitään aikaiseksi, kun jokaista puuta jää ihmettelemään kuin
suurtakin elämän ihmettä. Nyt ymmärrän paremmin. Elämästä tulee selkeämpää. Tavoitteet
vievät sinua eteenpäin, mutta ne ovat vain opaskylttejä, ei itse tarkoitus.
Menneisyys toimii opettajana, mutta vain hetkittäin ja sitten siitä päästetään
irti. Oma mieli on se työkalu, jota hallitessa elämästä häviää turha draama,
pelko, epäselvyys ja turhautuneisuus. Edelleen on tunteita laidasta laitaan,
mutta ne eivät enää tempaise mukaansa. Miksi sitä eläisi elämäänsä joko
tavoitellen koko ajan parempaa tai peläten menettämällä paremman, kun voi
hyväksyä sen mitä on ja nauttia siitä?
Usein oleminen tässä hetkessä unohtuu arjen kiireessä.
Monesti se unohtuu allekirjoittaneelta ihan päivittäin. Ja vaikka askeleita ottaa "oikeaan suuntaan", kyllä elämä osaa sellaisia tapahtumia järjestää, jotka sitten paljastavat kuinka vakaalla pohjalla se oma läsnäolo on. Nyt ymmärrän, miksi on
niin tärkeää hetkessä elämisestä vähän väliä muistuttaa, eikä se enää ärsytä. Ympäröidään
siis itsemme sellaisille ihmisillä ja asioilla, jotka saavat meidät nauttimaan
juuri tästä hetkestä tai ainakin nautitaan matkasta hankkiessamme niitä elämäämme.
<3
T. Elli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti